23.4.2011

Lankalauantai, ja ulkona mitä ihanin kevätpäivä! Nopea tilannepäivitys, ja sitten nauttimaan keväästä! Kuten jo aiemmin hehkutin, pesin viime viikonloppuna ikkunat. Siitä innostuneena kävin ostamassa uudet verhot lähestulkoon kaikkiin huoneisiin. Vähän oli pakko-oston makua, mutta lopputulos oli ehkä hämmästyttävänkin onnistunut.

Meidän makuuhuoneen verhot

Poikien huoneen verhot

Jessen verhot

Olohuoneen verhot

Keittiön verho

18.4.2011

Viikonloppu se meni taas vauhdilla!

Lauantaina olin ylitöissä. Menin taas seitsemäksi Sipoon toimistolle, ja aloin puurtamaan. Siinä vaiheessa, kun huomasin, että vaikka kuinka poimin työjonosta töitä, niin jono vaan kasvaa, niin vedin herneen nenään, ja päätin lähteä kotiin... Jotenkin masentaa, kun jonot vaan kasvaa, vaikka kuvittelee tekevänsä ylitöitä! Lähdin sitten yhdeltätoista kotiin.

Kotona söin pienten poikien kanssa, isot lähti viemään mopoautoa Tattarisuolle. Syönnin jälkeen lähdettiin fillarilenkille. Sieltä palattuamme pyörittiin pihalla ja haravoitiin vähän. Päiväkahvien jälkeen lähdettiin kauppaan ostamaan ikkunapesuria, ja palattiin kotiin höyrypesurin kanssa. Sitten taas ruokaa (miten tuntuu siltä että kaikki vaan syö koko ajan???), tosi perusnopeaa täysjyväspagettia ja jauhelihakastiketta (valmista Dolmio tomaatti-valkosipuli pastakastiketta) ja patonkia. Siinä se päivä sitten olikin jo mennyt.

Eilen pesin sitten koko päivän ikkunoita. Aloitin vähän ennen kymmentä, ja lopetin neljältä. Eteisen ikkunat jäi vielä pesemättä, mutta eiköhän nekin tule pääsiäisenä pestyä. Otin verhot alas ja pesin, ja päätin samalla uusia kaikki verhot. Kun pesin viimeistä ikkunaa, niin kiltti lapseni Joel keitti päiväkahvit. Viimeisen ikkunan pestyäni istuin keittiön pöydän ääressä (joka muuten vaihtoi suuntaa, nyt keittiö näyttää ihan uudelta!) ja join ansaittua kahvikupillista. Leo oli välipalaksi ottanut pakastimesta pussillisen vadelmia, ja minä sitten kysymään, että missä vadelmakulho on. No omassa huoneessahan se oli. Käskin tulemaan keittiöön sen kanssa, ja lapsihan teki työtä käskettyä. Siinä se sitten nökötti pöydän päässä kulho kädessä, hetken... Kunnes kulho lipsahti kädestä, ja kaikki vadelmat lattialle, ja mikä pahinta, matolle! Yritin hetken puhdistaa mattoa, ja otin vielä uuden, hienon höyrypesurinkin avuksi. Kunnes luovutin. Ei siitä mitään tullut. Soitin Karille, jona aikana Joel kysyi, saako testata pesuria. Minä sanoin ok, ja siinä sitten seuraava vahinko. Suuttimeen tuleva lisäosa napsahti poikki... Päätin sitten uusia myös matonkin. Täytyy lotota ahkerasti...

Käytiin kuitenkin vielä fillarilenkillä poikien kanssa. Päätin, että mennään joka vapaapäivä lenkki, 7.6km. Pakotan nuo rapakuntoiset tenavat mukaan! Ala-asteikäisiä tenavia, ja niin huono kunto!!! Sitä se koko talven sisällä istuminen teettää. Nyt on uudet kuviot ja uudet kujeet! Tänään olen jo ehtinyt pestä kaikki maljakot. Kyllä kevät on ihmisen parasta aikaa!!!

14.4.2011

Kyllä on ollut ahkera iltapäivä!

Kävin läpi takit ja pipot ja hanskat. Kengätkin katsoin läpi!

Nyt vielä tunnin treeni, niin pääsee suihkuun!!!

10.4.2011

Tänään on ollut ahkera päivä, aamupäivällä huollettin polkupyöriä, laitettiin ilmaa renkaisiin ja öljyttiin ketjuja. Päivällä ruoaksi laitoin chili con carnea, eilen käytiin taas ulkona syömässä. Tällä kerralla oltiin Amarillossa Porvoossa, alkuruokana koko porukalle sampler platter, pääruokana söin chicken pocketin. Jälkkäriksi otin kolmannen mojiton...

Tänään tunnin treeni, ja puolen tunnin fillarilenkki. Ulkona oli kamala tuuli, mutta muuten on jo niin keväistä!

Illalla laitoin porsaan filettä, sipulilla ja juustolla maustettuja lohkoperunoita (Rainbow), itse tehtyä chili-bearnaisekastiketta sekä papuja. Mmmm... Hyvää!
Chili con carne

Euroshopper-sämpylöitä

Chili-Bearnaisekastike

Lisukkeena papuja

Possunfilettä

Lohkoperunoita

9.4.2011

Nyt on tämän viikon työt tehty!

Piti vielä laittaa kuva kevätkynsistä, kyllä nyt on kivaa!

8.4.2011

Perjantai, ihanaa!

Huomenna tosin ajattelin mennä 6 h ylitöihin, mutta työnteko on ihan erilaista, kun saa istua yksin ja rauhassa, eikä kukaan keskeytä!

Tällä viikolla on jo kolme treenikertaa takana, tänään pidän välipäivän, ja huomenna sitten taas! Sunnuntaina voisi mennä lenkille, jos on hyvä ilma. Tiistaina kävinkin puolen tunnin lenkillä, todella piristävää! Kunhan nämä tiet vielä kuivuisivat, kun on niin märkää!!! Meidän tien alkupää tulvii niin, ettei autolla läpi pääse.

Ruokapuolella tänään on hiljaista, täytyy katsoa mitä kaapista löytyy, tänään olen jo päivällä syönyt tajuttoman kokoisen porsaanfilepihvin, paneroidun sellaisen, ja yhden jauhelihapihvin. Lisukkeena chili- ja valkosipulimajoneesia ja melonia. Huomenna päivällä tulee varmaan käytyä Controlissa syömässä, illalla ajattelin laittaa meille chili con carnea. Siihen rinnalle tuoretta patonkia ja raikasta salaattia. Mitäs sitten sunnuntaina??? Ja ei kun suunnittelemaan!

4.4.2011

Ja taas on jumpattu! Kyllä nyt on hyvä mieli, tai ei oikeastaan ole kun paha mieli...

Minulla on hieman erimielisyyksiä Leon kanssa. Se kun tuuppaa unohtamaan koulukirjat ja kynät ja vaatteet ja... You name it, he'll lose it!!! No, tänään Leon kaveri tuli iltiksestä meille, ja molemmat tekivät läksyjä. Myrsky vaan oli tehnyt läksynsä kokonaan, ennen kuin Leo sai tehtyä edes kolmanneksen... Annoin kuitenkin luvan, että saivat leikkiä, kunhan Leo tekee läksyt sitten, kun Myrsky on lähtenyt. Ja kun se ei tee!!! Siitähän seurasi huutoa ja hampaidenkiristystä. Paha mieli tuli kuitenkin siitä, kun Joel raukka etsi Leolle kynää ja kumia ja itki, ja minä en taas ymmärtänyt ollenkaan?!? Itku tuli Joelille siitä, kun meidän herkkä lapsemme ei pidä siitä kun huudetaan. Sitä pelottaa, kun huudetaan, ja kysyi, miksi pitää aina huutaa??? Kyllä oli taas niin paha mieli äidillä.

Milloinkohan sitä voisi tuntea itsensä onnistuneeksi äidiksi???

3.4.2011

Tällä viikolla se alkoi, se uusi, aktiivisempi elämä!

Takana kolme jumppakertaa, ja lihaksetkin ovat jo lähes palautuneet. Tosin tämän päivän jälkeen varmaan taas jumissa :)

Mutta hyväähän tuo tekee, oikein kunnon hikijumppa! Ja varmaan tekee hyvää myös yläkropalle, kun päivät istuu koneen ääressä, niin tarvitsee vähän vastapainoa!

Muuten viikonloppu on sujunut rauhallisissa merkeissä, eilen 6h ylityötä, ja kotona illalla perinteistä uunimakkaraa ja aurajuustoperunoita. Tänään hellalla porisee lihakeitto. Todella rauhallinen viikonloppu siis! Ihanaa!!!